Koronavirusten määrä maailmalla kasvaa päivä päivältä ja kuolonuhrilukemat pelottavat ihmisiä ympäri maailman. Sen jälkeen kun virus löysi nopeasti tiensä pois Aasiasta Eurooppaan ja Amerikkaan asti, kävi nopeasti selväksi että se pärjää mainiosti kaikenlaisissa olosuhteissa. Tämä on aivan pelottava ja uudenlainen ajatus esimerkiksi suomalaisille, jotka ovat tottuneet siihen, että vaaralliset epidemiat ovat usein riehuneet vain jossakin kaukaisissa lämpimissä maissa ja virus on ollut immuuni kylmälle. Kun ensimmäiset koronavirustartunnat virallisesti diagnosoitiin Suomessa, puhkesi täälläkin pienimuotoinen paniikki. Monelle tämä merkitsi kilpajuoksua aikaa vastaan, kun alettiin valmistautua siihen, mitä tuleman pitää. Mutta mitä jos on jo liian myöhäistä, ja tartunta on jo saatu?
Jos epäilet itselläsi koronavirusta, toimi näin:
- Eristäydy muista ihmisistä
Ensimmäinen askel koronavirustartuntaa epäiltäessä on tietenkin itsensä ja muiden seuraaminen. Kun epäilet tartuntaa, eristä itsesi ensimmäiseksi muista ihmisistä. Eristämisen voi kotioloissa suorittaa helposti esimerkiksi omassa huoneessa väliaikaisesti niin, että kontaktia muihin ihmisiin ei ole.
- Suojaa muut tartunnalta hengityssuojaimen avulla
Ennen kuin poistut eristyksestä muiden ihmisten ilmoille, suojaa itsesi ja muut hengityssuojaimen avulla lisätartuntojen ehkäisemiseksi. Vältä myös pintojen koskemista, jos mahdollista. Hengityssuojain estää pisaratartunnat ja pintojen (ja muiden ihmisten!) koskeminen puolestaan kosketustartunnan.
- Soita ensiapuun ja kerro olevasi tulossa sairaalaan
Kun olet eristänyt itsesi muista ihmisistä tartuntojen ehkäisemiseksi, soita ensiapuun ja kerro epäileväsi tartuntaa. Näin sairaalassa osataan varautua oikeanlaisilla toimenpiteillä saapumiseesi, etkä aiheuta paniikkia saapuessasi yllättäen paikalle. Kun sairaala tietää sinun olevan tulossa, saat todennäköisesti heti saapuessasi vastaanottajan ja sinut ohjataan karanteenialueelle, missä sinusta otetaan tarvittavat näytteet tartunnan tutkimiseksi.
- Noudata viranomaisten ohjeita
Siitä hetkestä kun olet ensimmäisen kerran soittanut ensiapuun ja saapunut sairaalaan, noudata aina tarkasti viranomaisten ohjeita koskien esimerkiksi karanteenia, liikkumista ja muiden ihmisten kohtaamista. Tee kaikkesi lisätartuntojen estämiseksi, jotta ikävä virus saadaan nopeasti kuriin.
- Vinkki: varaa kotiin kotivara!
Koronatartuntojen yleistyessä pinnalle on noussut esimerkiksi sodan ajoilta tuttu neuvo: kotivara! Kotivara tarkoittaa sitä, että kotona pitäisi aina olla tarpeeksi ruokaa, vettä ja lääkkeitä 72 tunniksi kaikille talouden asukkaille siltä varalta, jos jotakin käy niin, että kotoa ei päästä poistumaan.